NOVJARO Quintet



>> Jump to English

Tulisia rytmejä, kamarimusiikin hienovaraisuutta ja kauneutta

Novjaron ohjelmisto koostuu Astor Piazzollan (1921-1992) tango nuevosta. Tämän modernin tangon juuret ovat Argentiinassa, jossa Piazzolla yhdisti persoonallisella tavalla perinteisen argentiinalaisen tangon, bossanovan ja Latinalaisen Amerikan kaupunkimusiikin länsimaiseen taidemusiikkiin ja jazziin.

Kesällä 2000 yhtye voitti seitsemännen kansainvälisen Astor Piazzolla -kilpailun Castelfidardossa Italiassa. Kilpailumenestystä yhtye saavutti myös 1997 televisioidussa Pohjolan Kyky -kilpailun Suomen finaalissa, jossa Novjaro sijoittui toiseksi. Novjaro on konsertoinut vuodesta 1997 lähtien eri puolilla Suomea sekä esiintynyt useilla festivaaleilla, mm. Helsingin Juhlaviikoilla, Hangon Musiikkijuhlilla ja Viitasaaren Musiikin Ajassa. Lisäksi yhtye on vieraillut Itävallassa, Italiassa ja Ruotsissa.

Harmonikansoittaja Veli Kujala on voittanut useita palkintoja kansainvälisissä kilpailuissa, mm. 1. sija Lasse Pihlajamaa -kilpailuissa 2001, 4. sija Gaudeamuksen uuden musiikin tulkitsijoiden kilpailuissa Alankomaissa ja 2. sija Oslofjord-kilpailuissa Norjassa 1998. Suomen lisäksi hän on esiintynyt useilla festivaaleilla mm. Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Ruotsissa, Norjassa, Englannissa ja USAssa.

Kitaristi Juuso Niemisen nousu nuoren suomalaisen kitaristisukupolven kärkeen alkoi vuonna 1998 hänen voitettuaan Tammisaaren kitarafestivaalin kilpailun. Tämän jälkeen hän on saavuttanut ensimmäisen tai toisen palkinnon yli kymmenessä kansainvälisessä kitarakilpailussa. Syksyllä 1998 hän myös aloitti ammattiopiskelunsa Turun musiikkiakatemiassa ja nykyisin hän viimeistelee opintojansa Sibelius-Akatemiassa Jukka Savijoen johdolla. Suomen lisäksi hän on konsertoinut Espanjassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa, Kreikassa, Liettuassa ja Ukrainassa sekä esiintynyt useiden orkesterien solistina niin Suomessa kuin ulkomailla. Loppuvuodesta 2005 häneltä ilmestyi esikoislevy "Juuso Nieminen plays Ponce & Rodrigo", joka on saanut innostuneen vastaanoton suomalaisilta musiikkikriitikoilta. Vastikään on julkaistu toinen levy "Guitar Recital".

Pianisti Timo Latonen opiskeli Sibelius-Akatemian lisäksi Tallinnan Musiikkiakatemiassa. Syksyllä 2003 Timo Latonen sai Sibelius-Akatemian sisäisessä Helmi Vesa-pianokilpailussa II palkinnon. Puoli vuotta myöhemmin hän suoritti pianonsoiton A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin ja valmistui musiikin maisteriksi. Timo Latonen valittiin syksyllä 2005 Helsingin konservatorion säestyksen lehtoriksi, minkä lisäksi hän säestää ja toimii kamarimuusikkona Limingan kansainvälisillä musiikkiviikoilla. Solistisena pianistina hän on esiintynyt Suomen lisäksi Chilessä, Hollannissa, Irlannissa, Liettuassa, Puolassa ja Virossa. Tammikuussa 2007 Timo Latosen ensikonsertti Sibelius-Akatemian konserttisalissa sai innoittuneen kiittävät arvostelut lehdistössä.

Viulisti Noa Nakai on vaikuttanut useissa orkestereissa ja mm. sovittanut Piazzollan musiikkia Novjarolle. Viuludiplominsa hän suoritti Sibelius-Akatemiassa keväällä 2007 ja toisen maisterintutkintonsa Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian osastolla hän viimeisteli keväällä 2008. Kansainvälisille viulun mestarikursseille hän on osallistunut opettajinaan mm. Mi-Kyung Lee, Per Enoksson, Hagai Shaham ja Pinchas Zukerman.

Kontrabasisti Julius Pyrhönen on suorittanut kontrabassodiplominsa Sibelius-Akatemiassa keväällä 2007 ja vaikuttaa useissa orkesteri-, kamarimusiikki- ja kevyen musiikin kokoonpanoissa.




Veli Kujala, accordion/bandoneon
Noa Nakai, violin
Timo Latonen, piano
Juuso Nieminen, guitar
Julius Pyrhönen, double bass


Fiery rhythms, nuances of chamber music, modern and beautiful

Novjaro quintet has been playing Astor Piazzolla's tango nuevo with passion since 1997.

The accordionist/bandoneonist Veli Kujala has won several prices in international competitions, the 1st prize in the Lasse Pihlajamaa -competition 2001, the 4th prize in the audeamus competition for new music interpreters in the Netherlands and the 2nd prize in the Oslofjord-competition in Norway 1998 among others. He has held concerts in Germany, Finland, England, Holland, Sweden, Norway Belgium and USA.

The guitarist Juuso Nieminen began his way to the top of the Finnish guitarists of his generation in 1998 when he won the Tammisaari guitar festival competition. After this he has received either the first or second prize in over ten international guitar competitions. In autumn 1998 he started his studying at the Arts Academy of the Turku University of Applied Sciences and nowadays he is finalizing his studies at the Sibelius Academy in Helsinki with Jukka Savijoki. In addition to Finland he has had concerts in Spain, USA, Germany, Italy, Portugal, Greece, Lithuania and Ukraine and performed with several orchestras in Finland and abroad. At the end of 2005 his first album "Juuso Nieminen plays Ponce & Rodrigo" was released. It has been praised by the Finnish music critics. Recently a second album "Guitar Recital" was released.

The pianist Timo Latonen studied in Tallinn's Music Academy in addition to the Sibelius Academy. In 2003 Timo Latonen got the 2nd price in Sibelius Academy's Helmi Vesa piano competition and a year later he received excellent grades for his piano diploma and graduated as the Master of Music. Timo Latonen was chosen the senior lecturer of accompaniment at the Helsinki Conservatory of Music in 2005. He also works as a chamber musician and accompanist at the international Liminka Music Weeks. In addition to Finland he has had solo performances in Chile, Holland, Ireland, Lithuania, Poland and Estonia. Timo Latonen's first concert at the Sibelius Academy had an enthusiastic and thankful
press in January 2007.

The violinist Noa Nakai has played in several ensembles and composes and arranges music. He completed his violin diploma in Sibelius Academy in spring 2007 and finished his other master's degree on Sibelius Academy's Centre for Music & Technology in spring 2008. Noa Nakai has attended international violin masterclasses with teachers Mi-Kyung Lee, Per Enoksson, Hagai Shaham and Pinchas Zukerman among others.


The double basist Julius Pyrhönen is currently finishing his studies at the Sibelius Academy and playing in several orchestra-, chamber music and tango ensembles.

The NOVJARO Quintet has performed in several festivals including Art Goes Kapakka in Helsinki, the Helsinki Festival, and the Time of Music in Viitasaari. The band has had concerts in Finland, Austria and Sweden. In the spring of 1999 and 2000 they performed in Siempre Tango in collaboration with dancers of Argentinean tango. Success in competitions was achieved already in 1997 by winning the second prize in Finland's finals of Nordens Talent 1997 -competition. In the summer of 2000 the NOVJARO Quintet won the 7th International Astor Piazzolla competition held in Castelfidardo, Italy.


The full story >>


Novjaro was founded in summer 1997 after gathering the players one by one. The young musicians first met each other at Sibelius High School, Helsinki. The five-member ensemble has since been guided in various classes by Ralf Gothóni, Ari Angervo and Risto Fredriksson among others. The three earlier players in Novjaro were Johanna Juhola, accordion, Erno Eklund, guitar and Arttu Kataja, piano.

The music of NOVJARO Quintet is ideally suitable for performances in both concert halls and club settings.